Ajankohtaiset
18.8.2011
- Leppävaara-seura on saamassa kauan odotetun Leppävaara-historiikin valmiiksi.
Teos julkaistaan 30.11.2011 ja sen ennakkomyynti alkaa Raittikarnevaaleilla 1.9.2011.
Kaupunginosamme historiikki on ollut työn alla pitkään. Seuran tavoitteena on ollut saada yksiin
kansiin Leppävaaran kehityksen vaiheet viimeisen noin sadan vuoden ajalta, muistaen myös aikaa sitä ennen.
Keskeisessä roolissa kirjassa on kansalaismuistipiirin kokoama aineisto.
Kirjasta tulee sisällöltään ja ulkoasultaan arvokas kokonaisuus. Se kuvaa kotiseutuamme ennen ja nyt,
leppävaaralaisen identiteetin aineksia sekä tavallisia leppävaaralaisia historian saatossa.
Kirja soveltuu luettavaksi niin uusille kuin vanhoille ja miksei vaikka entisille leppävaaralaisille.
Historiikin kokoaminen ja painaminen on suuri taloudellinen ponnistus seuralle.
Hankkeen kokonaiskustannukset nousevat yli 40 000 euron. Olemme saaneet muutamia merkittäviä tukijoita,
jotka mahdollistavat teoksen julkaisemisen ajatellussa muodossa. Kuitenkin ratkaiseva osuus
rahoituksesta tulee kirjan ennakkomyynnistä.
Sinulla on mahdollisuus tilata historiikki jo nyt ennakkohintaan 30 euroa/kpl.
Kirjan normaalihinta 30.11.2011 jälkeen tulee olemaan 35 e/kpl.
Tarjoamme nyt ennakkotilaajille Leppävaaran historiikkia edulliseen ennakkohintaan 30 e/kpl.
Tilaamalla heti varmistat, että saat omasi ensimmäisten joukossa! Historiikki on myös hyvä lahjaidea,
jonka arvo vain kasvaa vuosien varrella.
Kirjan voit maksaa ennakkoon Leppävaara-seuran tilille: Sampo 800011-70878673
tai käteisellä Raittikarnevaaleilla 1.9.2011 Leppävaara-seuran kojulla. Varaa mieluusti tasaraha.
Maksetut kirjat voi noutaa kuittia vastaan teoksen ilmestyttyä optikko Matti Kasevan liikkeestä,
osoite Konstaapelinkatu 4 (kauppakeskus Galleria).
Lisää tietoa historiikista on seuran verkkosivulla www.lepuski.fi/historia/100
Leppävaara-seuran historiikkitoimikunnan puolesta
Juhani Parikka
PS. Kerro kirjasta ja edusta myös ystävillesi!
20.6.2011
- Tule tukemaan tapahtumaa!
Yrityksillä on nyt oiva tilaisuus harrastaa yhteisöllisyyttä: Tulkaa tukemaan paikallista vapaaehtoisvoimin pyöritettävää tapahtumaa!
Firman logon saa samalla näkyville julisteisiin ja esitteisiin. Ja firman nimi mainitaan useaan otteeseen päivän aikana lavakuulutuksissa.
Raittikarnevaaleilla vierailee päivän aikana 10.000 - 20.000 ihmistä.
20.6.2011
- Vielä muutamia paikkoja vapaana Raittikarnevaaleilla!
"Hippoksen-suoralla" on vielä muutamia paikkoja vapaana.
Vaikka paikat ovatkin siis aivan Leppävaaranraitin yläosassa,
siellä riittää kävijöita päivän aikana.
Tänä vuonna Fintoto tarjoaa jälleen pienille lapsille poniajelua,
joten lapsiperheitä ainakin yläalueella on. Ja tänä vuonna toteutuu myös
Ravintola Albergan terassilla RaittiKARAOKE! Uutuutena yläosassa myös trubaduuriteltta,
joten musiikkia on Raitin molemmissa päissä!
20.6.2011
- Trubaduureja esiintymään Trubaduuritelttaan!
Raittikarnevaaleilla on tämän vuoden uutuutena Trubaduuriteltta Raitin yläosassa. Teltta on 4x4 metrin kokoinen ja siellä on tietty sähköt!
Nyt siis pienillä kokoonpanoilla ("sähköakustiset duot") on mahdollisuus viehättää Raittikansaa omalla soitto-osaamisellaan
(sateeltakin) suojassa. Ottakaa yhteyttä sp-osoitteella: raittikarnevaalit@gmail.com ja varatkaa esiintymisaikaa.