EMOn kamut muodostuu Espoon musiikkiopistolaisista ikähaitarin venyessä 9 ja 15 välillä.
Mukana soittavat myös vetäjät Maarit Kyllönen ja Elina Leskelä.
Kokemusta on kertynyt lukuisista esiintymisistä metsänreunasta Eduskuntaan, syntymäpäivistä torikeikkaan.
EMOn kamut on tehnyt myös kahdeksan
konsertin kiertueen Puolaan keväällä -07. Ohjelmistossa on kansanmusiikkia eri maista, tarvittaessa myös
taidemusiikkia. Orkesteri esiintyy mielellään
erilaisissa tilaisuuksissa, nyt siis myös Raittikarnevaaleilla.
Kokoonpanossa on neljä harmonikkaa, seitsemän viulua ja trumpetti.
EMOn kamut tuo tyylikkäästi Raittikarnevaaleille kansanmusiikkia Espoosta ja muualta Suomesta.
Ohjelmistossa on myös irlantilaista, puolalaista, venäläistä,
ja ruotsalaista kansanmusiikkia. Taustamusiikit, Lastenjuhlat ja syntymäpäivät kuuluvat myös
esiintymisvalmiuteen. Ja nyt JuhlaRaittikarnevaalit.